Äidin murut

Voiko ihanampaa herätystä olla kun tämä kolmikko aamuisin herättää äitinsä (tyttäremme). Äiti on maailman ihanin poikien mielestä ja usein he muistavat sen äidilleen sanoa. Tyttären kaksi vanhinta on jo isoja koululaisia, mutta tämä kolmikko ilahduttaa vielä päivisin äitiä kotona. Ensi syksynä V menee eskariin ja sitten vain A ja pikku U ovat äidin ilona. U:sta on kasvanut potra poika pelkällä rintamaidolla. Nyt kun U on jo puolivuotias on hän saanut maistiaisia porkkanasta, perunasta ja luumusta. Pojat ovat helppohoitoisia. Isommat leikkii kaksin useimmiten sovussa ja pienin kierii tyytyväisenä lattialla ja "höpöttää". Koululaispoikien ollessa pieniä oli tyttäremme arki paljon haastavampaa monesta syystä ja siksi tyttäremme osaa nyt arvostaa tätä hetkeä.

Nykyisin puhutaan siitä, että vanhemilla pitää olla "omaa aikaa" ja lapsivapaata. Ihan niin kuin se olisi jossakin luvattu ja että se jotenkin kuuluisi kaikille. Ajattelen, että on kiva jos joskus pääsee kampaajalle tai konserttiin ym, mutta ei se aina onnistu. Itse olen sitä mieltä, että kun lapset ovat pieniä niin silloin on turha miettiä miksi ei ole omaa aikaa. Varsinkin jos on halunnut ison perheen niin täytyy ymmärtää, että lapset sitoo ja jos haluaa lapsia, niin silloin pitää ymmärtää, että pienet lapset tarvitsee paljon vanhempiaan.  Minusta tuntuu pahalta, kun jotkut vanhemmat haluavat antaa jo 2kk vanhan vauvan "yö-kylään".  Kannattaa opetella alusta asti tekemään lasten kanssa koko perheenä kaikkia juttuja. Jos koko ajan kaipaa omaa aikaa niin silloin se elämä vasta hankalaksi muodostuu. Omat lapset kun olivat pieniä niin en muista montaakaan asiaa, missä lapset eivät olisi voineet olla mukana. Elämä on helpompaa ja rikkaampaa, kun asennoituu siihen, että nyt on elämänvaihe mihin kuuluu se, että omaa aikaa ei juuri ole vaan me olemme "tiimi". Moni asia on asenteesta kiinni. Ymmärrän, että on erilaisia elämäntilanteita, perheitä, erityislapsia ja silloin kun tarvitsee apua niin olisi ihanaa jos sitä olisi lähellä, mutta se oma aika on nyt liikaa markkinoitua. Nyt kun omat lapset on aikuisia on vain niin kiitollinen olo siitä ajasta minkä sai koko perheenä viettää. Me ei  ukon kanssa ajateltu omaa aikaa, vaan ajattelimme lasten olevan luonnollinen osa meidän yhteistä aikaa. Huumori, mielikuvitus, joustavuus, kemia ja ennen kaikkea Rakkaus toisiamme kohtaan oli ja on kaiken pohja, josta uskon lastenkin ponnistavan ja saavan eväitä eläämäänsä. Uskon, että lapsemme ei koskaan kokeneet olevansa meille taakka tai rasite. Lapset kun olivat pieniä sovimme usein ukko-kullan kanssa treffejä illaksi, kun saimme lapset nukkumaan. Kävimme saunassa, herkuttelimme ja hellimme toisiamme. Joskus treffit menivät mönkään, kun nukahdimme lasten kanssa yllättäen, mutta huumoria löytyi ja aamulla nauroimme, että kuinkas kävikään;) Väitän, että tässä ajassa on useimmilla vanhemmilla eniten omia menoja, harrastuksia ja "omaa aikaa", mutta näkyykö se lasten hyvinvointina tai avioerotilastoissa?

Asiat tuppaavat menemään aina laidasta laitaan. Nyt äitimyyttiä pelätään niin, että on menty toiseen laitaan ja kehuskellaan huumorilla tietenkin, että ollaan "huonoja äitejä". Voitaisiinko olla kyllin hyviä äitejä lapsillemme. Ei täydellisiä, mutta parhaansa yrittäviä.

Lasten kasvaessa oma-aika kasvaa ja kun ne lapset lähtevät kotoa on paljon omaa-aikaa ja lapsivapaata. Silloin on myöhäistä miettiä, että miten aikansa käytti kun lapset olivat vielä lähellä. En ymmärrä isovanhempia, jotka sanovat, että omille lapsille ei riittänyt aikaa, joten lastenlapset ne vasta rakkaita ovat. Itselle kukaan ei mene omien lasten edelle, vaikka lapsenlapset ovat tosi rakkaita. Keski-iässä on aika matkustella, harrastaa ja viettää puolison kanssa yhteistä aikaa melkein rajattomasti. Aikansa kutakin ja se on juuri se rikkaus, että osaa nauttia hetkestä, joka on läsnä. Jokaisessa elämän vaiheessa on omat taakat ja ilot. Nauti siitä mitä elämänvaihetta nyt elät!